SATU HAMALI -OPETTAJUUDEN ANATOMIA part 5

 

KOKEMUKSIA OPETUSHARJOITTELUSTA

 

Opeopintoihin liittyy olennaisena ja isona kokonaisuutena opetusharjoittelu. Alkujaan se näyttäytyi moodlessa isona mörkönä, josta tuntui olevan vaikeaa saada otetta. Mistä lähden liikkeelle, miten siihen kuuluvat tehtävät tehdään ja mitä minulta odotetaan. Opetusharjoittelupaikka tuli hankkia itse. Harjoittelupaikan etsintä osoittautui yllättävän työlääksi. Aloitin etsinnän mielestäni ”hyvissä ajoin” jo syksyllä 2022 ja tavoitteena harjoittelu oli suorittaa kevään 2023 aikana. Koska en ollut työsuhteessa mihinkään ammatilliseen oppilaitokseen niin kontakteja ei juurikaan ollut suuntaan tai toiseen. Harjoittelupaikan etsiminen oli käytännössä kuin verkkojen heittämistä mereen ja odottamista, jos joku oppilaitos hakemukseeni vastaisi. Päivitin CV:tä ja hakemusta ja prosessia voisi mieltää täysipäiväiseksi työnhauksi. Osoitin hakemukseni eri ammatillisten oppilaitosten koulutuspäälliköille Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Monesta paikasta hakemukseeni ei edes vastattu ja joistakin vastattiin, että opeharjoittelupaikat ovat jo täytetty. Tämän prosessin aikana huomasin, että esimerkiksi ammattikorkeakouluun haluavan opeharjoittelijan tulee jättää hakemus jo reilusti puolta vuotta ennen! Samoin oli joihinkin ammattioppilaitoksiin.

Sain sellaisen käsityksen ja itselleni tuli mielikuva, että oppilaitokset kyllä ottavat opeharjoittelijoita ja koulutuspäälliköiltäkin (jotka vastasivat) tuli pääosin vihreää valoa mutta suurin ongelma oli ohjaajan löytyminen. Opeharjoittelijan ohjausta ei ole erikseen resursoitu opettajan työaikaan, joten motivaatio ja kiinnostus tulee olla pitkälti opettajasta itsestään lähtöisin. Opeharjoittelun ohjaus ei ole millään tavalla velvoittavaa eikä siihen työnantajan puolelta ikään kuin pakoteta. Itse olin tottunut, että sotealalla opiskelijoita oli jatkuvasti ja työnantaja tavallaan ”velvoitti” harjoittelijoita ottamaan, halusitpa tai et.

Tilanne näytti pitkään siltä, että mitään harjoittelupaikkaa ei löytyisi. Lopulta tärppäsi ja sain kuin sainkin paikan ammatillisesta oppilaitoksesta. Myöhemmin minulle tarjottiin paikkaa myös toisaalta mutta olin jo siinä vaiheessa aloittanut opeharjoittelun, josta sitä minulle ensimmäisenä tarjottiin. Opetuksena tästä: kannattaa olla TODELLA ajoissa liikkeellä, itsensä markkinointiin kannattaa panostaa ja oma CV päivittää. Pahitteeksi ei ole, jos löytyy kontakteja jo entuudestaan jostain oppilaitoksesta.

Aiempaa kokemusta minulla ei ollut ammatillisesta oppilaitoksesta niin opiskelijan kuin opettajankaan rooleista, joten totta kai se sai polvet tutisemaan ja perhoset lentämään vatsanpohjassa kun astuin oppilaitoksen ovesta sisään. Ensimmäisellä kerralla tapasin ohjaajani ja kävimme läpi harjoittelun tavoitteita ja mitä opeharjoittelu pitäisi sisällään. Kuva  alkoi hieman rakentua ja konkretisoitua  mutta edelleen harjoittelun liittyvät tehtävät olivat kuin valtava möykky tai selvittämätön lankavyyhti mielessäni. Opeharjoittelun tavoitteiden laatiminen, suunnitelman kirjoittaminen siihen liittyvine taustateorioineen ja opetushetkien suunnitelmien työstäminen oli todella työlästä. Päätin kuitenkin aiheisiin paneutua tunnollisesti ja syvällisesti, jotta tehtävät palvelisivat oppimistani mahdollisimman laajasti. Helppo rasti se ei kuitenkaan ollut, kenties vaativinta mitä opeharjoitteluun on liittynyt. Jo pelkästään oman opettajuuden käyttöteorian pohtiminen ja sanoittaminen oli vaikeaa, kun eihän itselläni ollut vielä oikeastaan mitään opettajakokemusta. Ainoat kokemukseni ovat lähinnä hoitoalan opiskelijoiden ohjauksesta työelämästä, asiakkaiden ohjaus hoitotyön eri tehtävissä ja alakouluikäisten lasten harrastustoiminnan ohjaus ja suunnittelu. Toki näistä kaikista kokemuksista on ollut hyötyä mutta jo ympäristönä ammatillinen oppilaitos oli itselleni vieras maailma.

Opetusharjoittelun aikana tein 3 erillistä opetushetkeä, jotka suunnittelin ja toteutin alusta loppuun. Myös materiaalit tein itse pääosin mutta joitakin ohjaajani luentomateriaaleja muokkasin ja päivitin. Tämän lisäksi olin myös seuraamassa muina kertoina opetusta ja toimin ”apuopena” kun teimme käytännön harjoituksia. Yhteisopettajuus toimi hyvin tilanteissa, kun ryhmää piti jakaa ja oppijat etenivät tehtävissään hieman eri tahtiin. Tunsin, että oppijat ottivat minut hyvin vastaan ja vuorovaikutus oli luontevaa. Kyse oli lähihoitajakoulutuksessa olevia aikuisopiskelijoita. Palautetta sain kiitettävästi opiskelijoilta aina sitä kysyessäni ja opin paljon itsekin matkan varrella. Hyvin hektistä opetus on, tilanteet muuttuvat ja vaihtelevat (nopeallakin aikataululla) ja ryhmät ovat hyvin heterogeenisiä. Opettajalla tulee olla hyvät taidot ottaa koko ryhmä haltuun ja huomioida oppijoiden erilaiset tarpeet, aika haastava homma! 

Asioita opetetaan melko tiukalla aikataululla ja opetus on tiivistä. Opetuksessa hyödynnetään teoriaa mutta myös käytännön harjoittelulla opetusluokassa on suuri merkitys. Opetuksessa hyödynnetään erilaisia opetusmenetelmiä kuten PBL, case, yhteistoiminnallinen oppiminen, flipped learning, integratiivinen oppiminen… Erilaisia oppimisympäristöjä on erilaisia teoria- ja harjoitusluokista verkko-oppimiseen. Se kuinka paljon esimerkiksi digitaalisuus näkyy opetuksessa, vaihtelee uskoakseni paljon opettajan omasta kiinnostuksesta, motivaatiosta, taidoista ja myös opetuksen sisällöistä ja tavoitteista. Oppimisalustoina käytetään esimerkiksi Studentaa ja Itslearning -alustoja.

Aika oppilaitoksessa on joka tapauksessa niin lyhyt, että sen anti on lopulta pintaraapaisu. Itselleni tuli tunne, että olisin halunnut vielä lisää tietoja eri oppimisalustoista ja niiden käytöstä osana opetusta, HOKS sisällöt ja niiden laatiminen, moniammatillisuus oppilaitoksessa esimerkiksi miten eri opettajat keskenään järjestävät opetusta ja tekevät yhteistyötä, samoin oppilashuollon näkyminen ja rooli…

Oma antini opetuksen suhteen oli mielestäni se, että kykenin antamaan opiskelijoille objektiivisen kuvan hoitoalasta ja hoitotyöstä. Oma kokemukseni hoitoalasta on pitkä, lähes 20 vuotta ja tuohon ajanjaksoon on mahtunut monenlaisia käänteitä, niin iloisia kuin surullisia. Tunteita laidasta laitaan ja monta kokemusta rikkaampana. 20 vuotta on toisaalta antanut mutta myös kuluttanut, syönyt ja ikäväkseni sanoa tuhonnut jotain, mutta mikä tärkeintä, en anna noiden kokemusten vaikuttaa omaan toimintaani ja opetukseeni. Kaikki kokemukseni ovat subjektiivisesta näkökulmasta koettuja ja nähtyjä, epäreilua ja epäammatillista olisi siirtää omia negatiivisia kokemuksia omaan työhön opettajana.

Päinvastoin pyrkimyksenä on antaa positiivinen, kannustava, innostava ja mielenkiintoinen käsitys alasta, johon oppijat ovat opiskelemassa ja valmistumassa. En tavoittele ruusunpunaista kuvan rakentamista hoitoalasta oppijoille vaan rehellistä, aitoa ja positiivia näkökulmia esiintuoden. Mielestäni se on ammatillisuutta, tarjoten näin oppijalle itselleen rakentaa mielikuva ja käsitys omien kokemustensa ja oppimansa perusteella. Opettaja ei ole vain tiedon siirtäjä vaan myös ohjaaja, roolimalli. Pidän tärkeänä, että opettaja on myös hyvä esimerkki oppijoille, joka toteuttaa ja sitoutuu omaan työhönsä ja arvoihinsa. Minulle on tärkeää perustaa opetus tutkittuun tietoon ja mielestäni siinä onnistuin. Hoitoala on kokonaisuudessaan niin laaja kenttä ja hoitoalaa opettavilla opettajilla on keskenään myös hyvin monenlaista koulutusta, kokemusta taustallaan. Se millaista kokemusta kullakin on, vaikuttaa omaan opetukseen ja niihin näkökulmiin mitä opetuksessaan nostaa esiin. Koska olen itsekin hoitajataustainen, minulle on rakentunut ammatti-identiteetti ja siihen liittyvän arvomaailman sisäistäminen ja käsitys ammattiin liittyvistä eettisistä periaatteista. Niitä on hyvä tuoda esille mutta ei korostaa. Opiskelijan tulee olla tietoinen arvoista ja eettisistä näkökulmista mutta samalla antaa mahdollisuus oppijalle itselleen rakentaa oma ammatti-identiteetti omine arvopohjineen.

Pedagogisesta näkökulmasta sain hyvää palautetta antamastani opetuksesta, äänenkäytöstä, rauhallisuudesta, materiaaleista, opetus vastasi tavoitteita, ajanhallinnasta... Myös rakentavaa palautetta tuli opiskelijoilta, jotka ovat S2-taustaisia, kuten huomioida kielitietoisuus opetuksessa sekä opetusmateriaalit sopivan napakat ja helposti seurattavat. Itselleni tuli tunne, että olisin halunnut enemmän myös kokeilla digitalisuutta osana opetusta, koska se jäi hieman taustalle mielestäni. Ymmärsin myös opeharjoittelun aikana, että omat tietoni ja taitoni ovat rajalliset ja minun on pakko hyväksyä myös se itsessäni, että en tiedä kaikkea ja toisaalta ei tarvitsekaan. Koska olen kuitenkin itseni pahin kriitikko ja jos huomaan, etten tiedä jostain asiasta mielestäni riittävästi tai asia on päässyt unohtumaan mielestäni se luo haasteen oppia lisää ja päivittää omia tietoja. Sitähän toisaalta opettajuus onkin, jatkuvaa oppimista ja omien tietojen päivitystä.