SATU HAMALI -OPETTAJUUDEN ANATOMIA part 2

 

MILLAINEN MINÄ OLEN IHMISENÄ JA OPETTAJANA?

Opettajuuden yksi keskeisistä ammattitaitovaatimuksista ja ammattipätevyyksistä on reflektiotaidot ja itsetuntemus. Opeopinnot tarjosivat mahdollisuuden itsetutkiskeluun, itsetuntemuksen kehittämiseen ja omien reflektiotaitojen parantamiseen. Itsetuntemuksen kautta tulemme tietoiseksi omista vahvuuksistamme ja kehittämistarpeistamme. Kun ”tiedostamme” itsemme ajattelen, että tuolloin opettajana on enemmän työkaluja käytössä erilaisissa tilanteissa. 

Opettajan työ on työn suorittamista omalla persoonalla ja kohtaamisten kautta. Väistämättä ajaudumme tilanteisiin, mitkä eivät ole aina mieluisia ja joudumme ajoittain epämukavuusalueelle ja kohtaamaan omia ennakkoluuloja sekä pohtimaan omia arvoja. Tällaisissa tilanteissa itsetuntemus antaa mahdollisuuksia selviytyä myös hankalista tilanteista. Teemme työtämme persoonalla mutta ennen kaikkea oman ammattiroolin kautta. Kun olemme tietoisia itsestämme, pystymme ennakoimaan tilanteita sekä reagoimaan ja toimimaan eri tilanteissa niiden edellyttämällä tavalla. Itsetuntemus käsitteenä voidaan määritellä monin tavoin mutta itseäni viehättää esimerkiksi Keltinkangas-Järvisen ajattelu itsetuntemuksesta elämänhallinnan kautta. Meidän tulee ymmärtää miksi arvostamme tiettyjä asioita, ja mitkä tekijät ovat muovanneet meistä sellaisia kuin olemme. Myös oman menneisyyden tunteminen on tärkeää. (Sorvisto ym. 2018:10) Itsetuntemus voidaan nähdä ymmärryksenä itsestämme, arvoperustasta, omien tavoitteiden ja tarpeiden tunnistamista. Se on myös omien tunteiden ymmärtämistä ja käsittelyä mahdollisimman hyvin.

Reflektiolla tarkoitetaan omien tunteiden, odotusten ja ajatusten tunnistamista, ilmaisua ja käsittelyä. Reflektio kehittää ajattelutaitoja. Reflektion avulla myös yhdistämme teoriatietoa ja käytäntöä ja näin syvennämme oppimista. Reflektion avulla analysoimme oppimista, tunteitamme ja käyttäytymistä. Reflektion taustalla on ajatus asioiden liittämisestä laajempaan kokonaisuuteen ja opittujen asioiden peilaamista aiempiin kokemuksiin.

Reflektiivinen ajattelu liittyy metakognitiivisiin tietoihin ja taitoihin eli kykyyn arvioida omaa oppimista, ajattelua ja tietoja sekä ominaisuuksia oppijana. Lisäksi siihen kuuluu kyky arvioida omaa osaamista ja huomioida omat rajoitteet sekä tunnistaa lisätiedon tarpeet. Reflektiotaidot ovat yksilöllisiä mutta niitä voidaan kehittää. (Saaranen ym. 2018: 141) Koen, että opeopinnoissa omat reflektiotaitoni ovat parantuneet, sillä reflektiota on tapahtunut koko opintojen ajan eikä vain johonkin tiettyyn tapahtumaan tai tilanteeseen liittyen. Reflektio oli itsessään minulle tuttu käsite jo aiemmista opinnoista ja työkokemuksen kautta, sillä hoitotyössä reflektiolla on olennainen merkitys sekä oman työn ja yleisten työmenetelmien kehittämisessä ja eteenpäinviemisessä. Se ei kuitenkaan ollut aina säännöllistä, joten reflektio ja reflektiotaitojen merkitys osana omaa opettajan ammatillista kasvua on saanut uuden ja syvemmän merkityksen näiden opintojen aikana.

Itsetuntemukseen liittyen tein itselleni myös persoonallisuustestin “Asianajaja”-persoonallisuus (INFJ) | 16Personalities ja tuon testin tuloksena sain itselleni vastauksen olevani asianajaja -persoonallisuus. Hyvin monet kohdat tuossa testissä osuivat oikeaan, ehkä hieman pelottavankin oikeaan. Testin mukaan olen myötätuntoinen, pehmeästi puhuva ja empaattinen. Tyypillistä on syvään juurtuneet uskomukset, arvot ja kyky toimia päättäväisesti saadakseen haluamansa. Olen myös auttaja, joka on luonteeltaan introvertti mutta kuitenkin kykeneväinen muodostamaan vahvoja, merkityksellisiä yhteyksiä muihin ihmisiin. Nautin muiden auttamisesta, mutta tarvitsen myös aikaa ja omaa tilaa latautumiseen. Olen myös idealisti, joka ei tyydy vain toivomaan tai unelmoimaan maailman muuttamista vaan pyrkii sitä myös toteuttamaan. Järjestäytynyt luonne pyrkii organisoimaan, hallitsemaan ja suunnittelemaan. Toisaalta luonteessa esiintyy emotionaalisuus ja loogisuus sekä päätöksenteon taustalla huomioida tunteet unohtamatta kuitenkaan olemassaolon hyviä ja huonoja puolia sekä realismia. Vahvuuksia ovat herkkyys aistia muiden tarpeita, luovuus, tulevaisuusorientoituminen, syvien ihmissuhteiden vaaliminen, idealismi ja elämän tarkoituksen pohtiminen. Heikkouksia ovat joskus liiallinen herkkyys, vaikea tutustua, liian korkeat odotukset, itsepäisyys ja vastakkainasettelun välttely.

Mielestäni vastaavanlaiset persoonallisuustestit ovat oiva lisä itsereflektioon ja itsetuntemuksen syövereihin sukeltamisessa. Ne voivat antaa itsestään uusia näkökulmia, joita ei ehkä tajunnut tai ymmärtänyt olevan olemassa. Itselleni on ollut aina haaste sanoittaa itseään muille ja myös itselleen ääneen. Minun on helpompaa arvioida ja analysoida muita mutta itsensä arvioiminen varsinkin positiivisessa mielessä on ollut hankalaa. Opettajan roolissa sekä palautteen antaminen ja sen saaminen on kuitenkin olennaista oman kehittymisen kannalta. Joskus palautteen pyytäminen tuntuu pelottavalta, erityisesti jos kokee kriittisen palautteen liian vahvana, joka menee ”ihon alle”. Opettajana se tulisi kuitenkin kestää ja pyrkiä kasvattamaan itsellensä paksu nahka siinä mielessä, että antaa itselleen mahdollisuuden kehittyä ja tulla paremmaksi. Opettajina emme ole koskaan valmiina ja varsinkaan minä itse, sillä olen vasta opettajuuden alkutaipaleella ja ensiaskeleet ottanut. Opettajuus vaatii hyvien reflektiotaitojen ja itsetuntemuksen lisäksi myös vahvaa itseluottamusta ja itsetuntoa.

Opeopintojen aikana olen myös pohtinut erilaisia kysymyksiä kuten: Mitä oppiminen on ja miten me opimme? Miten minä itse opin? Ajattelen, että oppiminen on monimutkainen prosessi, joka muuttuu koko elämämme ajan. Se on ikään kuin taito, joka kehittyy ja johon pystymme myös itse vaikuttamaan. Psykologian näkökulmasta oppiminen on toiminnan melko pysyvää muutosta, joka perustuu kokemukseen. Oppimisprosessiin vaikuttaa eri tekijät kuten biologinen perusta, muistin toiminta, oppijan piirteet, kuten temperamentti tai sinnikkyys sekä muiden ihmisten ja kulttuurin vaikutus oppimiseen. Oppimiseen vaikuttaa myös oppimisympäristö, jossa olemme ja elämme. Oppimista tapahtuu kaikkialla. (Peda 2023.) Rauste-Von Wright ym. (2003) kuvaa oppimista monimuotoiseksi tapahtumaksi, joka kytkeytyy aina toimintaan ja palvelee sitä. Oppiminen auttaa sopeutumaan maailmaan ja oppimisen kautta saamme uusia elämänhallinnan keinoja. Motivaatio on keskeistä oppimisessa sekä oppiminen sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. (Rauste-Von Wright 2008:56–60.)

Opettajana on tärkeää tunnistaa myös omat vahvuudet ja heikkoudet oppimisen prosessissa. Se mikä edesauttaa itseä oppimaan, ei välttämättä toimi toisella. Jos ajattelen omaa tyyliäni tai tapaani oppia uusia asioita niin siinä selkeästi nousee esiin tekeminen, asioiden käytännössä harjoitteleminen ja kokeminen. Sen lisäksi minulle on tärkeää luoda mielessäni syy-seuraussuhteita, luomaan asioista kokonaiskuva. Opin myös visuaalisesti kuvien ja kuvioiden kautta. Erilaisten tunteiden mukaan liittäminen auttaa myös oppimaan uusia asioita. Olennaista itselleni on myös motivaatio ja aito kiinnostus opiskeltavaan aiheeseen.

Oppiminen on monitasoista. Se voi olla ulkoa opettelua, ajattelua, asioiden tiedostamista, ymmärtämistä, soveltamista, hahmottamista tai asioiden sisäistämistä. Itselleni sopii parhaiten asioiden ymmärtäminen ja niiden soveltaminen käytäntöön. Oppijana olen visuaalinen, auditiivinen kuin kinesteettinenkin. Vahvin näistä kuitenkin visuaalisuus. Olen pohtinut myös motivaation merkitystä osana oppimista ja näiden opeopintojen aikana sen merkityksen ymmärtäminen osana oppimista on syventynyt. Motivaatio on itse asiassa hyvin ratkaiseva tekijä uuden asian oppimisessa ja opettajalla on myös suuri merkitys siihen, miten hyvin tai huonosti hän kykenee oppijaa motivoimaan opinnoissa eteenpäin tai innostumaan aiheesta. Toki motivaation taustalla vaikuttaa moni muukin asia kuten oppijan oma elämäntilanne, oppimisympäristö, sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutus, omat mielenkiinnon kohteet, arvot, aiemmat tiedot ja oma elämänhistoria. (Ruohotie 2000:81) Uskon kuitenkin, että opettajan rooli motivaation herättämisessä on olennainen, tapa ja tyyli kuinka opettaja opettaa. Opettaja on myös esiintyjä, joka voi läsnäolollaan innostaa tai karkottaa oppijaa. Osana opettajan työtä on myös selvittää mahdollisia esteitä oppimiselle, joskus kyse voi olla pelkästään oppijan omassa elämäntilanteessa tai kyse on oppimisvaikeudesta mikä vaikeuttaa motivaatiota.

Omasta tavastaan oppia ja erilaisten oppimistyylien tiedostaminen omassa opettajuudessaan antaa mahdollisuuden rakentaa itselleen työtapoja, joita kokee itselleen tärkeiksi ja itselle merkityksellisiksi.  Toisaalta ymmärrys siitä, että oppijoina olemme kaikki erilaisia, tukee opettajaa rakentamaan monipuolisia ja erilaisia opetuskokonaisuuksia huomioiden eri tavat oppia.  Hyvä opettaja pystyy luovimaan erilaisten tyylien ja tapojen välillä, joka tarjoaa jokaiselle oppijalle jotakin. 

Olemme opeopinnoissa pohtineet myös kuinka omassa opettajuudessa voi kehittyä. Olennaista on tietysti oman substanssiosaamisen sekä siihen liittyvien tietojen ja taitojen ylläpitäminen sekä ajan hermoilla pysyminen. Esimerkiksi oma alani sosiaali- ja terveysala on hyvin nopeasti kehittyvä ala, joka tuottaa jatkuvasti uutta tutkimustietoa sekä hoitotieteestä että lääketieteestä. Nopeasti kehittyvä ala haastaa myös opettajaa pysymään kyydissä mitä tieteessä ja tutkimuksessa tapahtuu niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Tärkeää on myös huomioida nopeat työelämän muutokset ja niiden vaikutukset opetuksen sisältöihin ja opetuksen järjestämiseen. Jämähtää ei siis saa. Oman kehittymisen kannalta tärkeää on myös aika ajoin siirtyä omasta kuplastaan epämukavuusalueille ja haastaa itseään ja tarttua haasteisiin. Opettajuus on myös moniammatillista yhteistyötä ja yhteistoimijuutta. Työskentelemällä eri suuntiin eri sidosryhmien kanssa saamme uusia tietoja ja taitoja oman opettajuuden kehittämiseen ja näköalojen laajentamiseen.

LÄHTEET: 

Rauste – Von Wright, Maija-Liisa ym. (2003). Oppiminen ja koulutus. WSOY.

Ruohotie, Pekka (2000). Oppiminen ja ammatillinen kasvu. WSOY. 

Saaranen, Terhi ym. (2018). Terveysalan opettajan käsikirja. Tietosanoma. 

Sorvisto. Hannariina ym. (2018. Kohti parempaa itsetuntemusta – Itsetuntemuksen määritelmä, merkitys ja hyväksi koetut menetelmät itsetuntemuksen kehittämiseen ohjaajien näkökulmasta. Pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. Gradu (1).pdf (jyu.fi)